maanantai 26. lokakuuta 2015

Hunajainen kurpitsa-mannapuuro

Syksy, erityisesti syys-lokakuu, on kurpitsan kulta-aikaa. Kaupan hedelmäosastolla houkuttelevat erilaiset lajikkeet niin perinteisistä kotimaisista talvikurpitsoista eksoottisempiin ulkomaisiin vaihtoehtoihin, kuten jätti-, myski-, spagetti- ja hokkaidokurpitsoihin. Usein useamman kilon painoisen mötikän sujauttaminen ostoskoriin, muiden ostosten kustannuksella, saattaa mietityttää; miten perinteinen halloween -koriste taipuu lautaselle?

Omakohtainen kokemukseni kurpitsoista on rajoittunut lähinnä joulupöydän makean etikkaiseen kaupan kurpitsapikkelsiin. Eräällä kauppareissulla parin kilon mötikkä kuitenkin raivasi tiensä ostoskoriini saakka, tosin lähinnä koristemielessä. Myöhemmin kurpitsa päätyi pataan pienen vesitilkan ja suolaripauksen kanssa ja tuloksena oli sellaisenaan herkullista, mutta kevyttä kurpitsasosetta, sillä raaka kurpitsan hedelmäliha sisältää ainoastaan 16 kcal / 100 g.

Myöskään kurpitsan sisällä olevia siemeniä ei kannata unohtaa; yhdestä noin parin kilon painoisesta kurpitsasta niitä saa kourallisen. Itse paahdoin siemenet uunissa seuraavan yksinkertaisen ja helposti varioitavissa olevan ohjeen mukaan.



Uunissa paahdetut kurpitsansiemenet

Pese siemenet lävikössä. Levitä talouspaperille, painele kuivaksi. Sekoita pari ruokalusikallista esim. oliiviöljyä ja yksi ruokalusikallinen hunajaa. Halutessasi voit maustaa siemenet myös oman makusi mukaan. Lisää kurpitsansiemenet öljyseokseen ja sekoita. Levitä siemenet tasaisesti leivinpaperin päälle ja paahda uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes siemenet ovat saaneet kauniin värin.
_____


Alunperin Keski- ja Etelä-Amerikasta peräisin oleva kurpitsa on monipuolinen ja edullinen (noin 2,65 € / kg) raaka-aine. Se sopii alhaisen energiasisältönsä, mutta monien sisältämiensä vitamiinien ansiosta myös keventäjälle. Kurpitsa taipuu keittojen ja muhennosten lisäksi vaikka hilloksi, osaksi muffinitaikinaa tai jopa puurolautaselle, kuten alla:

Hunajainen kurpitsa-mannapuuro
200 g kuutioitua, kuorittua talvikurpitsaa (32 kcal)
1,5 dl + 3 dl vettä
40 g mannasuurimoita (140 kcal)
1 tl psyllium -kuitua (8 kcal)
Ripaus merisuolaa
15 g hunajaa (50 kcal)
10 g paahdettuja kurpitsansiemeniä (57 kcal)

Ravintosisältö: 287 kcal / annos

Keitä kuutioitu talvikurpitsa pehmeäksi, sosemaiseksi pienessä määrässä vettä. Kiehauta toisessa kattilassa 3 dl vettä ja lisää mannasuurimot sekä halutessasi 1 tl puuron rakennetta jämäköittävää psyllium -kuitua. Keitä mannapuuroa noin 10 minuuttia. Lisää  puuroon ripaus suolaa ja hunaja. Kaada kurpitsasose puuron joukkoon ja keitä vielä hetki miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Kaada valmis puuro lautaselle ja koristele paahdetuilla kurpitsansiemenillä.
______


P.S. Kerralla kannattaa valmistaa ohjeessa mainittua määrää isompi annos kurpitsasosetta ja tehdä useampi puuroannos tai käyttää sose muuhun ruuanlaittoon. Kurpitsaa ei kannata myöskään soseuttaa sauvasekoittimella; pienet sattumat antavat lopputulokselle ruokaisuutta. Vinkkinä mainittakoon, että käsittelyn helpottamiseksi kannattaa usein isoksi kasvavan talvikurpitsan kohdalla valita pinehkö noin parin kilon painonen yksilö. Kuoren poistaminen käy helpoiten kuorimalla lohkot tavallisella kuorimaveitsellä. Myöskin pelko mahdollisesti raa'asta hedelmästä on turha; hedelmä kerätään vasta sen ollessa täysin kypsä.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Pussipuurot testissä! Berrypicker luomu puolukka-kaura "tuorepuuro"

Pussipuurot testissä! -postaussarjan ensimmäisessä osassa testiin pääsi Berrypicker puolukka-kauratuorepuuro (luomu).

Kynnys tarttua tuotteeseen lähikaupan pikapuurohyllyllä oli korkea. Trendikkäässti kierrätyspahvia jäljittelevään, hieman kilpailijoitaan isompaan pakkaukseen pakattu tuote oli huomattavasti muita tuotteita kalliimpi. Kuuden 40 gramman annospussin lisäksi reilusti tyhjää tilaa sisältävä paketti maksoi 4,99€. Sisältöön nähden iso pakkaus herätti ajatuksia näkyvyyden maksimoinnista kaupan hyllyllä (!?) sekä harmitusta tuotetta kauppakassiin pakatessa. Testin yhteydessä korkea hinta myös kannusti kokeilemaan tuotetta: lunastaisiko kallis tuote odotukseni tavallista paremmasta pussipuurosta?

Ohjeissa annetaan vaihtoehdoiksi lisätä joko 0,5 dl kylmää tai 1 dl kuumaa maitoa. Vinkkinä annetaan myös tuotteen nauttimista jogurtin kanssa tai osana smoothieta. Itse valmistin tuotteen epähuomiossa kuumaan veteen (1 dl). Puuro tekeytyi nopeasti, lähes samantien puuromaiseksi. Annoskoko tuntui hyvin niukalta: ajatus vielä pienemmän nestemäärän käyttämisestä tuntui hämmentävältä. Annoskoosta ja pakkausgrafiikasta päätellen tuote onkin suunnattu lähtökohtaisesti lapsille. Terveystietoisia vanhempia on houkuteltu tarttumaan tuotteeseen seuraavin lupauksin: vain hitaita hiilareita; runsaskuituinen; paljon mustikkaa; ei sakkaroosia; ei suolaa. Tuote on makeutettu isomaltuloosilla, "hitaalla sokerilla" jota luonnostaan mm. huonajassa ja sokeriruo'ssa. Valmistajan mukaan isomaltuloosi on hammasystävällinen, toisin kuin sakkaroosi (tavallinen sokeri), suun haitallisten bakteereiden ollessa kykenemättömiä muodostamaan siitä syövyttäviä happoja.    

Maultaan puuro oli mautonta ja suutuntuma tahmea, mikä selittyy osin valmistajan lupauksella suolattamuudesta. Luottamusta entuudestaan itselle vieraan brändin kohdalla ei ollut omiaan herättämään myöskään pakkauksen painovirhe: paketin etuosassa maininta puolukka-kauratuorepuurosta sekä lupaus suuresta mustikkapitoisuudesta. Itse en käyttäisi instantpuuroista myöskään termiä "tuorepuuro", vaikka valmistaminen ei keittämistä edellyttäisikään. 


Pussin sisältö
Valmis puuro


PLUSSAT
  • luomu
  • valmistettu Suomessa suomalaisista raaka-aineista
  • nopea tekeytymisaika
  • makeutettu isomaltuloosilla (hidas hiilihydraatti, hammasystävällinen)

MIINUKSET
  • kallis
  • sisältöön nähden iso pakkaus
  • sekoitus maitoon 
  • pieni annoskoko
  • mauton ja tahmea


Valmistuttaja: VersoBrands Oy, Helsinki http://berrypicker.fi/
Pakkauskoko: 6 x 40g
Hinta: 4,99€ tuote (0,83€ / pussi, 20,79€ / kilo)

AINEKSET
Täysjyväkaurahiutale (70%), isomaltuloosi, kuivattu puolukka (6%), maltodekstriini, paahdettu pellavansiemen, päärynämehu, auringonkukkaöljy

RAVINTOSISÄLTÖ
Energiasisältö: 146 kcal / annos (364 kcal / 100g)
Rasvaa: 2,4g / annos (6g / 100g), josta tyydyttyneitä 0,4g / annos (0,9g / 100g)
Hiilihydraatteja: 25g / annos (62,7g / 100g), josta sokereita 7,9g / annos (19,8g / 100g)
Ravintokuitu: 3,9g / annos (9,8g / 100g)
Proteiinia: 4,2g / annos (10,4g / 100g)
Suolaa: 0g


P.S. Seuraavalla kerralla testiin pääseekin tuoteskaalan toinen ääripää -  tunnetusti hyvän hinta-laatusuhteen omaavan Pirkka -sarjan tuote!