lauantai 19. syyskuuta 2015

TULOSSA: Pussipuurot testiin - ehdota testituotetta!

Pussipuuro, pikapuuro, annospuuro... Maukas ja helppo välipala vai se vetinen hätävara?

Seuraavassa postauksessa Puurolautasellani testaa lähikaupan pussipuurot. Testin myötä selviää mm. vievätkö tunnetuimman merkin tuotteet voiton vai löytyykö esimerkiksi kauppojen omista, huokeammista merkeistä iloisia yllätyksiä. Testissä myös tuliaispuuro lahden toiselta puolelta - miltä maistuu virolainen pikapuuro Elovenaan tottuneen lautasella?

Oletko sinä bongannut lähikaupan hyllyltä uuden, jopa eksoottisen pikapuuron - mutta turvautunut tuttuun ja turvalliseen? Jättämällä tuotteen tiedot kommenttiboksiin Puurolautasellani testaa tuotteen puolestasi! Vähintään viisi ensimmäistä 27.9 mennessä jätettyä tuote-ehdotusta pyritään testamaan mahdollisuuksien mukaan!







keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Jälleen puurot lautasella (estrogeenittä?)

Pitkä postaustauko takana ja puurot vihdoin lautasella!

Inspiraatio postauksiini lähtee pitkälti omalta lautaseltani ja viime postauksen jälkeen elämääni on mahtunut valitettavasti yllättävä vähäpuuroinen ajanjakso:

Elokuun alussa kävin lievän takareiden vamman vuoksi magneettikuvassa, jossa sattumalöydöksenä näkyi iso (4,5 x 6 cm) ja kaksi pienempää kohdun ulkopinnalla vatsaontelossa piilinyttä, täysin oireetonta, subserosaalista myoomaa. Onneksi tähystysoperaatio järjestyi jo kuukauden päähän ja meni kaikinpuolin varsin mallikkaasti. 

Aika diagnoosin jälkeen kuitenkin mullisti elämäni etsiessäni mahdollisia syitä nopeasti kasvaneille muutoksille (toukokuussa rutiinitarkastuksessa näistä ei ollut merkkiäkään). Omalla kohdallani suurin syy lienee peritty taipumus sekä kesäkuun alussa tapahtunut suuri elämänmuutos (-> stessi -> kortisoli), muutamien kilojen nopeahko painonnousu lievästi alipainoisesta normaalialueelle (= estrogeenia tuottavan rasvakudoksen määrän lisääntyminen), hieman laiskanpuoleinen kilpirauhanen (ei lääkitystä). Mahdollisia syitä kartoittaessani törmäsin myös ruokavalion merkitykseen näiden, erityisesti estrogeeniin reagoivien, hyvänlaatuisten lihaskasvaimien synnyssä. 

Tämän seurauksena pyrinkin karsimaan ruokavaliostani kasviperäiset phytoestrogeenit (vaikkakin näistä on myoomien kannalta ristiriitaista tietoa ja näiden täydellinen välttäminen käytännössä mahdotonta) ja tukemaan maksan toimintaa (maksa auttaa "neutralisoimaan" kehon liiallista estrogeenia) vaihtamalla runsaan kahvinjuonnin erilaisiin teelaatuihin. Karsin ruokavaliostani myös eläinperäisiä estrogeeneja sisältävät maitotuotteet ja lihan kalaa lukuunottamatta (tutkimusteni myötä minulle yllättäen selvisi, että vaikka liha olisi peräisin poikkeuksellisesi uroseläimestäkin, on tämäkin usein mureutettu estrogeenilla!). Päätin työstää löytämästäni tiedosta itselleni yhteenvedon.

Listan laadinta ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä monien ruoka-aineiden, kuten pellavansiemenien, kuuluessa joko ehkäiseviin tai haitallisiin - lähteestä riippuen! Ymmärtääkseni myös mm. valkosipuli ja inkivääri sisältävät runsaasti kasvikunnan phytoestrogeeniä (ovat lähteestä riippuen joko suositeltavia tai vältettäviä), mutta omalla kohdallani päätin jättää viimeksi mainitut ruokavaliooni. Olen ollut kummankin suurkuluttaja jo useiden vuosien ajan - kauan ennen toukokuun alun jälkeen kasvaneita myoomiani. Päätin kuitenkin vaihtaa nämä, usein ruuantuottajana huonossa maineessa olevan Kiinan antimet,  luomuun.

Alla olevan listauksen olen laatinut itselleni (en siis ota vastuuta sen mahdolliseti muille aiheuttamista haitoista) laajan ja monilähteisen googlauksen sekä oman intuitioni perusteella (olen ottanut huomioon mm. aiemman ruokavalioni ja siinä tapahtuneita muutoksia). Koska joidenkin tutkimusten mukaan jopa 70%:lle naisista kehittyy jossain vaiheessa myoomia, löytyy varmasti monia muitakin aiheesta kiinnostuneita. Vaikka aihe tämän blogin yhteydessä postattuna eksyykin ehkä hieman kauas blogin aiheesta, vaikuttaa vältettävät ja suosittavat raaka-aineet väistämättä jonkin verran myös puurolautseni sisältöön - mm. herkullisesta rahkasilmästä pidättäytymisen myötä.


Vältettävien listalleni päätyivät mm. seuraavat:
  • Kofeiini & kahvi (rasittaa maksaa, korkea estrogeenipitoisuus)
  • Alkoholi (rasittaa maksaa, ei tosin kuulu omaan ruokavalioon :) )
  • Sokeri (-> insuliinia -> estrogeenia)
  • Makeutusaineet
  • Maitotuotteet & liha
  • Säilykkeet
  • Isoflavone –phytoestrogeenit (esim. soija, maapähkinä)
  • Korkean glykeemisen indeksin tuotteet (esim. kahvileivät)
  • Stressi -(> keho muuttaa progesteronia kortisoliksi -> estrogeenidominanssi)

Seuraavia pyrin sen sijaan suosimaan:
  • Vihreä tee, vihreäteeuute (Epigallocatechin gallate (EGCG), polyphenol)
  • Voikukka(tee) (auttaa säätelemään estrogeenia, puhdistaa)
  • Pakurinkääpä (glutathione)
  • D –vitamiini (estää myoomien kasvua)
  • B-vitamiini (tukee maksaa)
  • Magnesium (auttaa myoomien kalkkeutumien poistossa)
  • Seleeni (2 parapähkinää riittää)
  • Sinkki (tasapainottaa hormonitoimintaa)
  • Probiootti
  • Kaurapuuro 
  • Hirssi & tattari
  • Chia (eliminoi ylimääräistä estrogeenia, omega-3) 
  • Pähkinät (ei maapähkinä!) – anti-estrogeenejä
  • Kaali, hapankaali, parsa, kiinankaali (estrogen detoxifier, DIM!) 
  • Sipulikasvit (tukevat maksaa, estrogen detoxifier = DIM)
  • Salaatit, erityisesti lehtikaali
  • Selleri
  • Kala
  • Marjat (mm. vadelma, mustaherukka)
  • Inkivääri, raaka/keitetty
  • Valkosipuli, raaka/keitetty
  • Sitruuna (1 sitruunan mehu / 1 l vettä)
  • Kookosöljy
  • Kelp (hyvä sekä kilpirauhaselle, että myoomille!)
  • Kurkuma (antitumoric, auttaa ruuansulatusta)
  • Kaneli (säätelee verensokeria -> vähemmän insuliinia)
  • Merisuola (sisältää idionea)
  • Aloe vera -juoma

Lisäksi suosin:
  • Vesi
  • Kuitu
  • Luomu
  • Urheilu
  • Pitkät yöunet
  • Alhainen rasvaprosentti
  • Vähärasvainen ruoka (laskee estradiolitasoja)
  • Infrapunasauna 

Netistä löytyy paljon tietoa, lähinnä englanninkielisiltä sivustoilta, myös omenaviinietikan käytöstä myoomien ehkäisyssä ja pienentämisessä. Olenkin koemielessä ottanut tämän osaksi ruokavaliotani. Näihin lääketieteen ulkopuolisiin menetelmiin on kovin vaikea ottaa kantaa, mutta omalla kohdallani näyttäisi kuitenkin siltä, ettei ilmeisen nopeakasvuinen myooma kasvanut enää ajanjaksolla 3.8 (magneettikuva) - 3.9 (tähystysleikkaus). 


Omenaviinietikkakuurini (2x päivässä, hammasystävällisesti pillillä) näyttää seuraavalta:
  • 2 ruokalusik. omenaviinietikkaa
  • ½ teelusik. ruokasoodaa
  • 1 tl sokeriruokomelassi (black strap molasses)

Eilinen aamupuuroni näytti tältä - ilman rahkasilmää, teen kera :/

Kaurapuuro vadelmilla, mantelimaidolla ja kanelilla